Koska toisena listallani ollut Aallonmurtaja paljastuikin Fonectan kartan väitteistä huolimatta kaupungin kartasta aukioksi eikä tieksi, jatkui matka Tammelaan Aaltosenkadulle.

Aaltosenkadulla on mittaa noin 700 metriä. Nimensä sille on antanut liikemies, vuorineuvos ja suomalaisen kenkäteollisuuden uranuurtaja Emil Aaltonen, jonka museoon kannattaa käydä tutustumassa, jos kulku käy Pyynikinrinteen suunnalla.

Aaltosenkatu alkaa Tapionkadun risteyksestä. Kuin varkain numerosta 19. Aaltosenkatu oli aiemmin Moisionkadun eteläpää, mutta vuonna 1956 se nimettiin uudelleen, koska kadun katkaisivat Kone & Terä Oy:n tehdasrakennukset. Siispä ykkösen sijasta yhdeksäntoista.

Katu on hiljainen, vaikka kaupungissa on ruuhka-aika. Kadun päässä näkymää ihmetellessäni ehtii ohitse ajaa yksi auto. Eihän tähän päähän kenelläkään asukkaita lukuun ottamatta ole mitään luonnollista kulkua. Ensimmäinen mielikuva kadusta on, että kaikki on kielletty. Moneen kertaan. Ei pysäköintiä, ei läpikulkua, ei koiria, ei kolistelua.

Kaltereiden takaa pilkottaa suljettu sisäpiha.

Näkymä on sekoitus hienoja vanhoja punaisia tiilirakennuksia yksityiskohtineen sekä rumia betonilaatikoita. Harmillisesti alkupäässä portti on tiukasti suljettu ja pääsen kurkistelemaan sisäpihaa vain kaltereiden välistä. Kaltereissa on kyltti, joka käskee sulkemaan ja lukitsemaan portin välittömästi. Ja olla kolistelematta. Hillitsen kiusaukseni ja olen hakkaamatta kaltereita. Sen sijaan nappaan muutaman valokuvan ja jatkan matkaani.

Emil Aaltosen puisto on korttelin mittainen vihreä keidas Tammelantoria vastapäätä. Suihkulähteessä kohisee vesi, leikkipuistossa on tyhjää.

Kadun toisella puolella on vaikuttavan näköinen, vuonna 1924 valmistunut Pikilinna. Birger Federleyn suunnittelema, uusklassillista tyylisuuntaa edustava talo oli alun perin Aaltosen Kenkätehtaan henkilökunnan työsuhdeasuntoja. Nyt pääsen kävelemään mm. kirpputorin, tatuoijan ja baarin ohitse.  Vastapainoksi Pikilinnalle näkymään mätkähtää päiväkoti. Susiruma möykky, toivottavasti se on sisältä viihtyisämpi. Hyvä tuoksu ympärillä leijailee, tiedä sitten tuleeko se päiväkodista vai viereisestä ravintolasta.

Pikilinna

Tässä kohtaa oli pakko avata kartta, koska katu tuntui tekevän pomppauksen ja vastassa oli vain kerrostalo. Uskottava se oli, katu jatkui kävelypätkänä kerrostalon lävitse. Seuraavaksi vastassa oli ratikkatyömaa, jonka päätin empimisen jälkeen sittenkin kiertää suojatien kautta. Tampereella kun ei voi olla aivan varma jarruttaako auto vai ei.

Aaltosenkadun viimeinen pätkä on muusta kadusta hieman irrallaan ja johtaa Sorsapuiston kulmalle. Vuonna 1928 valmistunut Lähteenlinna täyttää kadun itäisemmän puolen. Ihastelin ensin rakennuksen julkisivua ja erikoisia lamppuja ovien päällä. Kotona kuvia selatessani huomasin, että sehän oikeastaan oli vain ruma ja ränsistynyt rakennus, jonka pääty oli tuhrittu ja huonosti paikkamaalattu. Tietoja etsiessäni löysin rakennuksen FB-sivun. Viimeinen ja ainoa päivitys vuodelta 2010. Toisella puolella tietä sijaitsevan Sorsapuistontalon rakennutti Aaltonen työväkensä asuintaloksi. Vuonna 1937 valmistunut Sorsapuistontalo oli valmistuessaan Tampereen suurin asuintalo: se sisälsi 116 huoneistoa ja 335 huonetta.

Sorsapuiston kulmilla

Ei, se on kielletty!

Sorsapuiston kulmalla on aika pysähtyä ja kääntyä reippaasti takaisin. Jossain saattoi olla huomaamatta jäänyt vetelehtimisen kieltävä kyltti.

Tammela

Tammela ei ole varsinaisesti kaupunginosa, vaan on kahden kaupunginosan muodostama alue. Se koostuu Tampereen XV ja XVI kaupunginosista ja rajoittuu etelässä Itsenäisyydenkatuun, lännessä ratapihaan, pohjoisessa Kekkosentiehen ja idässä Kalevan puistotiehen. Myös Tullin alue Sorsapuistoineen, etelään Kalevantiehen saakka, sekä Osmonmäki lasketaan usein kuuluviksi Tammelaan. Tulli ja Osmonmäki ovat kuitenkin omia kaupunginosiaan eivätkä kuulu Tammelaan. Wikipedia