Asuntamaankuja

Seuraavaksi vuorossa on kolme Vuoreksessa lähekkäin sijaitsevaa Asuntamaata ja niistä ensimmäisenä aakkosissa lyhyenläntä Asuntamaankuja.

Asuntamaankujalle osoitteenvahvistus on tehty vuonna 2009, kuten monelle muullekin Vuoreksen kadulle. Kaavoissa kadut ovatasuntamaankuja loppu tietysti olleet jo aiemminkin, kun uudehkoa kaupunginosaa on tänne kaupungin etelälaidalle suunniteltu. Googlen kymmenen vuotta vanhoissa katunäkymissä täällä on vielä paljon metsää ja myllerrystä, nyt tilalla on paljon taloja ja edelleen kasvun aiheuttamaa myllerrystä ja rakennustyömaata vieri vieressä.

Asuntamaankuja on lyhyt, noin 65 metriä pitkä päättyvä katu. Päädyn kääntöpaikalta on mahdollisuus lähteä kävelyteitä pitkin etenemään useampaankin suuntaan metsän rajaa pitkin. Lempäälän rajalle kävelytietä pitkin taitaa olla nelisen sataa metriä matkaa.
Kujalla on kaksi osoitenumeroa, yksi ja kaksi. Ohikulkijan, joka ei Asuntamaankujalle käänny, kannattaa vilkaista risteyksessä toisen talon Vuoreksen puistokadun puolella olevan autokatoksen seinää. Sen ikkunoihin on upotettu yksi Vuoreksen taideohjelman teoksista, Petri Sepän Kauriin unet. Muutoin talot ovat tyypillistä punatiilistä tusinakamaa, jota Vuores on pullollaan.

Vuores

asuntamaankuja alkuVuores sijaitsee Tampereen eteläpuolella Tampereen sekä Lempäälän alueella.  Matkaa Tampereen keskustaan on noin seitsemän kilometriä. Vuoreksen osayleiskaava ja ensimmäinen asemakaava saivat lainvoiman vuonna 2006 ja ensimmäiset asukkaat muuttivat Vuorekseen vuonna 2010. Asuntomessut järjestettiin Vuoreksessa 2012.

Vuoresta on suunniteltu ekotehokkuuden lähtökohdista yhteistyössä Tampereen kaupungin ECO2-ohjelman kanssa. Vuoreksen Koukkurannan asemakaavaluonnos on arvioitu erityisellä VTT:n kehittämällä ekotehokkuuden työkalulla. Vuoreksessa on meneillään kehityshankkeita, joilla edistetään kotitalouksien mahdollisuuksia käyttää uusiutuvaa energiaa, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa. [Vuores-portaali sekä Wikipedia]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.