Arontaustankatu

Seuraavaksi edessä on kokonaan uusi kaupunginosa, kun listalla on Holvastissa sijaitseva Arotaustankatu. Arontausta tunnetaan entisenä Rasulan peltona, josta on maininta jo isonjaon kartassa vuodelta 1848.

Louhivaaran kirjassa vuodelta 1999 mainitaan kaavaan 70-luvulla ilmestynyt Arontaustanpolku, mutta ei lainkaan Arontaustankatua.Arontaustankadun pyry Nimi on ilmeisesti siis jossakin vaiheessa muuttunut. Uusissa kaavakuvissa polku on jälleen mukana, Arontaustankadun jatkeeksi tulevalla pientaloalueella kulkevana kävelyreittinä.

Maisema näyttää täällä väljästi rakennetulta. Parisataametrisen kadun alkupäässä on vielä metsää, jonka taakse talot pienen mutkan ansiosta kätkeytyvät.

Kadulla on hiljaista, vastaan tulee vain yksi koiranulkoiluttaja. Mietin hetke,n ollaanko nyt niin maalla, että kaikkia vastaantulijoita tervehditään ja olen valmiina. Mutta kaupunkiahan tämä on ja koira sekä ulkoiluttajansa keskittyvät toinen maisemaan ja toinen lumipenkkaan.
Parivaljakon lisäksi matkalle sattuu kirjastoauton tyhjä pysäkki ja muutama masentuneena hankeen hylätty joulukuusi. Päättyvän kadun päässä lumipenkkojen takan näkyy sama tietyömerkki ja puomi, kuin Googlen street viewssä vuodelta 2011.

Holvasti

arontaustankatu kirjastoauto

Holvasti mainitaan vuoden 1540 maakirjassa Messukylän pitäjän Vehmaisten kylän kantatalona. Alueelta tunnetaan myöhemmältä ajalta myös nimet Holvastin vainio ja Holvastin pelto.
Vuonna 1913 Holvastiin liitettiin naapurina ollut Grötin tila ja Messukylän kunta osti molemmat talot vuonna 1928. Holvastin alue liittyi Tampereen kaupunkiin Messukylän alueliitoksen yhteydessä vuonna 1947.
Holvastin alueen ensimmäinen asemakaava on vahvistettu vuonna 1964. Sen kadunnimissä on paljon ryhmänimiä, muun muassa hevoset.

Kaupungin itäpuolella sijaitsevan Holvastin naapurikaupunginosat ovat Vehmainen, Leinola, Linnainmaa ja Atala.
[Louhivaara, 1999]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.