Annikinkatu

Seuraavaksi vuorossa ollut Annikinkatu toi taas takaisin kaupungin vanhempiin osiin kaupunginosaan 15, eli tuttavallisemmin Tammelaan.

annikinkatuAnnikinkatu on saanut nimensä Kalevalasta, kuten alueen kaduista moni muukin. Ainonkatu jakautui aikanaan Kone ja Terä Oy:n tehdaskorttelin vuoksi ja erkaantunut pää sai vuonna 1956 uuden nimen Sammon takoja seppä Ilmarisen siskon mukaan.

130 metriä pitkän Annikinkadun alkupäässä sijaitsee pieni ja sympaattinen, pian satavuotias Annikin kivikioski. Kioskin toiminta loppui 80-luvulla, jonka jälkeen se oli yli 20 vuotta tyhjillään rapistuen pikkuhiljaa. Nyt kioski on suojeltu asemakaavalla ja se on mukana Adoptoi monumentti -ohjelmassa Annikin Tähti ry:n huolehdittavana.

Kivikioskin takana rinteessä on kioskin kanssa saman ikäisiä, 90-luvun asuntomessujenannikinkatu alkuun aikaan peruskorjattuja Puu-Tammelan taloja. Tunnelma kävellessä ei ole lainkaan mansemaiseksi mieltämäni, vaan tämä voisi olla se fiilis, jonka lapsena sai Anni Polvan Tiina-kirjoista. Ennen Tampereelle muuttoani kuvittelin Tiinojen sijoittuvan Pispalaan, myöhemmin olikin yllätys, että Tiina kavereineen asusti Tammelassa.  Ilman kadun varrella sijaitsevia parkkialueita ja niiden autoja tämä olisi paluu menneisyyteen. Kaukana on betonikaupunki pölyineen ja meluineen, vaikka onkin vain korttelin päässä.

XV (Tammela A)

kivikioskiTammela ei ole varsinaisesti kaupunginosa, vaan on kahden kaupunginosan muodostama alue. Se koostuu Tampereen XV ja XVI kaupunginosista ja rajoittuu etelässä Itsenäisyydenkatuun, lännessä ratapihaan, pohjoisessa Kekkosentiehen ja idässä Kalevan puistotiehen. Myös Tullin alue Sorsapuistoineen, etelään Kalevantiehen saakka, sekä Osmonmäki lasketaan usein kuuluviksi Tammelaan. Tulli ja Osmonmäki ovat kuitenkin omia kaupunginosiaan eivätkä kuulu Tammelaan. Tammela tunnetaan erityisesti Tammelantorista, joka on Tampereen ainoa ympärivuotisessa päivittäisessä käytössä oleva kauppatori. Tammelan itäosissa on vielä jäänteitä vanhasta Puu-Tammelasta, kun taas keskustaa lähinnä oleva alue on lähes kokonaan tiili- ja betonirakenteista. Tammelan nimi juontuu alueella sijainneesta Tammela-nimisestä Hatanpään kartanon torpasta, joka mainitaan vuonna 1758 tehdyssä kartassa.  [Wikipedia]

Yksi kommentti artikkeliin ”Annikinkatu

  1. Paluuviite: Annikinkuja | Tampereen kaduilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.