Alaverstaanraitti

Matka jatkuu lähiöstä keskustan suuntaan ja Tampereen teollistumisen ajan tärkeille sijoille Tampellaan, Alaverstaanraitille, jonka rakennukset ovat keskeinen osa Tammerkosken kansallismaisemaa.

alaverstaanraittiTämä n. 280 metriä pitkä, pääosin kevyen liikenteen käyttöön varattu väylä on saanut nimensä alueen rakennuksesta, Alaverstaasta. Alkujaan alaverstas tarkoitti ainoastaan konepajan vuosina 1916 ja 1927 koskenrantaan valmistunutta pitkää koneistushallia. Sittemmin alaverstaaksi tai alatyöpajaksi on kutsuttu koko koskensuuntaista konepajan rakennuskantaa – pois lukien entinen puuhiomon rakennus. Nykyisin siihen voi tutustua ulkoa ja sisältä, sillä paikalla sijaitsee Museokeskus Vapriikki. Alaverstaanraitti ympäristöineen on myös kohteena Tampereen matkailun Teollisuusperinne -kävelyreitillä.alaverstaanraitti lopusta

Alaverstaanraitille saavutaan Kelloportinkadulta -kelloportin alta. Miljöö on vaikuttavan näköinen, punaisia tiilirakennuksia riittää niin kauas kuin kujalla näkee. Nurkan takana Veturiaukion reunalla odottaa tulijaa vanha, vuonna 1939 rakennettu Konepajan portinvartijan koppi. Nykyisin siinä on Vapriikin mainostolppa, sekä jonkun paikallisen tuhrijan jättämä tägi.

Veturiaukiolta on jo jonkin aikaa ollut poissa sen tavaramerkki Pikku-Rusko -höyryveturi, joka on perimätiedon mukaan Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n tehtaalta toisena, vuonna 1900 valmistunut veturi. Pikku-Rusko on kunnostettavana ja palaa toivottavasti paikalleen pian.

Museon parkkipaikkojen jälkeen toisella puolen katua on uudisrakennuksia, jotka sopivat ulkoasultaan hyvin vanhaan miljööseen. Täällä ei onneksi ole yhtään harmaata betonikuutiota.  Edessä on vielä leikkipuisto, sekä Tampellan tehtaalla työskennelleen kutoja ja kirjuri Aleksandra Siltasen mukaan nimetty puisto. Siltasesta harmillisesti ei juurikaan tietoja löydy. Leikkipuistossa on muutamia perheitä, mutta puisto näyttää tyhjältä.

Alaverstaanraitin päässä on hyvä ihailla avautuvaa näkymää Tammerkoskelle, Mältinrantaan sekä puiden takaa näkyvää Näsinneulaa. Täällä on hyvin edustettuna monta tamperelaista elementtiä. Vielä kun kädessä höyryäisi menopaluu mustaa, niin saatettaisiin hipoa täydellisyyttä.

IX (Tampella)

alaverstaanraitti porttiTampereen IX kaupunginosa tunnettiin aiemmin kutsumanimellä Naistenlahti, mutta vuonna 2002 yksityisen kuntalaisen tekemän aloitteen myötä sen nimi vaihtui Tampellaksi. Näin Tampereen historiaan suuresti vaikuttanut teollisuusyhtiö on saatu mukaan alueen nimistöön.

Alue muodostuu vanhasta Tampellan tehdasalueesta, Armonkallion asuinalueesta ja Naistenlahden satama-alueesta. Näsijärven rannalla sijaitsevan Tampellan naapurikaupunginosia ovat Lapinniemi, Lappi, Osmonmäki, Tammela, Jussinkylä, Finlayson ja Särkänniemi. [Jaakola, Wikipedia]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.