Alasjärventie

Alasjärventie on noin 250 metriä pitkä yksityistieksi merkitty tie Niihamassa. Se lähtee Niihamankadulta kohti Alasjärveä, jatkaen järven rantaa myötäilevästi.

alasjarventieNiihaman metsäisillä alueilla ollaan vielä kaukana keväästä. Alasjärventiellä talvi on pikkuhiljaa väistynyt ja tien pinta on paikoitellen jo sulaa.

Tunnelma on hiljainen ja rauhallinen, ilmassa ei kuulu kuin lintujen laulua ja satunnainen koirien haukku. Tien lähistöllä on palveluskoirien harrastuskenttä, mutta ääni tulee kuitenkin jostain kauempaa.

Osa tien varrella sijaitsevista taloista on selkeästi vapaa-ajan asuntoja, mutta osa näyttäisi olevan jatkuvasti asuttuja. Ketään ei kuitenkaan missään näy eikä kuulu.

Rakennusten takaa vilkkuu Alasjärvi, jonka vastarannalla kävin juuri tätä katua edeltävän Alasjärvenrannan kävelemässä. Järvi on edelleen jäässä, pilkkijöitäkään ei arki-iltapäivänä auringonpaisteisella järvellä näy. Aika kääntyä takaisin ja yrittää keksiä Aution hiekkarannan tilalle toinen korvamato.

Niihama

alasjarventie puuNiihaman alue on metsäistä ja suureksi osaksi ulkoilukäytössä. Alueella on mm. vesiurheilukeskus, golfkenttä, kattava latuverkosto sekä siirtolapuutarha. Niihamassa sijaitsee myös Niihaman ulkoilumaja, joka on alun perin ollut jatkosodan jälkeen rakennettu siirtolaistila. Tampereen kaupunki osti tilan 1960-luvulla.

Niihama rajoittuu lännessä Kauppiin, pohjoisessa Näsijärveen, idässä valtatiehen 9 sekä etelässä Teiskontiehen. Niihaman alueella on kolme järveä: Alasjärvi, Toritunjärvi ja Niihamanjärvi. 

Niihaman nimen alkuperä on tuntematon. On mahdollista, että nimeen sisältyy alasaksalainen miehennimi Nidhad tai Nihhad, jonka arvellaan olevan Hattulan kunnan Nihattulan taustalla. Nimi esiintyi asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1763 järven nimenä muodossa Nihamis Järvi. [Wikipedia]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.