Ajokinkuja

Luettelossa seuraava katu vie kansan suussa Nekalana tunnetulle alueelle. Tarkemmin sanottuna Tampereen XXV kaupunginosaan ja noin 180 metriä pitkälle Ajokinkujalle.

Louhivaaran kirja Tampereen kadunnimet ei Ajokinkujaa ja sen historiaa tunnista, mutta ajokinkuja rakennusnimensä katu on saanut hyvin todennäköisesti autokoritehdas Ajokki Oy:n mukaan. Yritys toimi Ajokinkujan ja Kuokkamaantien risteyksessä sijaitsevassa, 40-luvulla valmistuneessa rakennuksessa. Samassa, jossa itse olen käynyt useamman vuoden Kauneusstoppi Vivanissa. En suosittele, älkää menkö. Tahdon saada jatkossakin aikoja alle kolmen kuukauden varausajalla… (Oikeasti suosittelen siis kuitenkin.)

Risteyksen ensimmäisen, persoonallisen rakennuksen ja tien toisella puolen olevien liikehuoneistojen jälkeen näkymä muuttuu huomattavasti ankeammaksi ja kolkoksi teollisuusalueeksi.  Lastauslaitureiden välissä on graffitein tuhrittuja ränsistyneitä rakennuksia, roskiksia ja joutomaata.

ajokinkuja alkuun

Kadun päässä on suuri halli, jossa aiemmin toimi kaikken tamperelaisten tuntema roinamyymälä Löytöliiteri. Konkurssin jälkeen siihen on muuttanut Tammer Outlet, joka verkkosivuja tutkimalla vaikuttaa edeltäjäänsä siistimmältä ja valikoimaltaan vähemmän kummalliselta.

Toisen puolen kadusta vievät massiiviset rakennukset ovat Tampereen seudun ammattiopisto Tredun tiloja. Pitkähermoisille ja kiireettömille oppilaitos tarjoaa tässä toimipisteessään autohuoltoja oppilastyönä. Viikonloppuna paikka on autio, ainoa liike tulee yhden rakennuksen katolle viritetystä variksesta, joka pyörii vaijerien varassa pelottelemassa puluja.

Ajokinkuja päättyy umpikujaan muuttuen Tredun parkkialueeksi. Aika kääntyä ja jatkaa matkaa.

XXV (Vihioja)

ajokinkuja treduVihioja on viralliselta nimeltään Tampereen XXV kaupunginosa. Se muodostaa yhdessä Nekalan ja Jokipohjan kanssa Nekalan alueen. Vihioja rajoittuu pohjoisessa Nekalaan, idässä Jokipohjaan, etelässä Koivistonkylään ja lännessä Hatanpäähän.

Kaupunginosan epävirallinen nimi perustuu sitä sivuavaan Vihiojaan. Puro saa alkunsa Kangasalan puolella sijaitsevasta Houkanjärvestä ja laskee Pyhäjärven Vihiojanlahteen. Sana vihi merkitsee metsälinnun pyydyksen kuusenoksista tehtyä johdetta. Vihioja on ollut myös Hatanpään kartanoon kuulunut peltoalue puron varrella. Alkujaan Messukylään kuulunut kaupunginosa kaavoitettiin vuonna 1939 teollisuusalueeksi. [Wikipedia & Louhivaara]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.