Aihkinkatu

Koska Ahvenniitynraitti osoittautuikin enemmän aukeaksi ja kaavoissakin laajaksi alueeksi, hyllytettiin se listoilta ja reissu jatkui Vuorekseen Aihkinkadulle.

aihkinkatu metsikkoAihki-sana yhdistyi mielessäni pohjoiseen ja pienen tutkimisen jälkeen sen merkitykseksi tarkentui hyvin vanha ja hitaasti kasvanut tiheäsyinen mänty, toisten lähteiden perusteella metsäalueensa suurin tai suurimpiin kuuluva mänty, joka on kasvunsa lopettanut.

Aihkeja esiintyy luonnontilaisissa aarniometsissä – aivan sellaista ei Vuoreksesta löydy, vaikka luontoa onkin ympärillä ainakin toistaiseksi paljon.

aihkinkatu kevytliikenneAihkinkatu erkanee Vuoreksen halki kulkevasta Vuoreksen puistokadusta. Mittaa sillä ei vielä ole kovinkaan paljoa, katu on selkeästi keskeneräinen. Ajamaan kadulle pääsee, mutta vastassa on kasoittain multaa, soraa, työmaatarvikkeita ja lopulta kevyen liikenteen väylä. Tänne on siis palattava vielä uudemman kerran katsomaan, millaisen muodon katu tulee saamaan.

Vuores

AihkinkatuVuores sijaitsee Tampereen eteläpuolella Tampereen sekä Lempäälän alueella.  Matkaa Tampereen keskustaan on noin seitsemän kilometriä. Vuoreksen osayleiskaava ja ensimmäinen asemakaava saivat lainvoiman vuonna 2006 ja ensimmäiset asukkaat muuttivat Vuorekseen vuonna 2010. Asuntomessut järjestettiin Vuoreksessa 2012.

Vuoresta on suunniteltu ekotehokkuuden lähtökohdista yhteistyössä Tampereen kaupungin ECO2-ohjelman kanssa. Vuoreksen Koukkurannan asemakaavaluonnos on arvioitu erityisellä VTT:n kehittämällä ekotehokkuuden työkalulla. Vuoreksessa on meneillään kehityshankkeita, joilla edistetään kotitalouksien mahdollisuuksia käyttää uusiutuvaa energiaa, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa. [Vuores-portaali sekä Wikipedia]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.