Aholankatu

Kolmisen sataa metriä pitkä Aholankatu löytyy Tasanteelta omakotitaloalueen keskeltä. Kadun nimeämisen perusteena on Ahola-niminen omakotitaloalue, joka syntyi 1950-luvulla Tasanteen tilan maille. Tilanomistaja itse nimesi paikan tuolloin Aholaksi alueen ominaisuuksien perusteella.aholankatu-keskella

Joudun ajelemaan hieman ympäriinsä alueella ennen hyvän ja luvallisen pysäköintipaikan löytymistä. Auraus on saanut kadut kapenemaan huomattavasti. Valleja ja loskaa on leveälti enkä halua blokata koko Aholankatua kävelymatkani ajaksi.

Aholankadulle kukaan tuskin eksyy vahingossa. Sinne pitää poiketa pääkadulta, eikä siltä autolla pääse yhtään mihinkään. Mukava umpiperä siis asukkaille, kun turhaa läpiajoliikennettä ei ole. Mitään liikennettä ei muutenkaan näy, yhden talon pihassa on auto ja toisen pihassa kulkee asukas puukorin kanssa. Hiljainen on kylätie, ainoat äänet tulevat pienen metsikön ja talorivistön takana kulkevalta Aitolahdentieltä. Veikkaan, että puolen vuoden kuluttua minulla ei ole Aholankadusta mitään muistijälkeä.

Tasanne

aholankatu-kyltti

Itä-Tampereella Näsijärven rannalla sijaitseva Tasanne koostuu lähinnä pientaloista. Alue on Tampereen kaupunkiin vuoden 1966 alussa liitetyn Aitolahden kunnan eteläisintä osaa. Nimen taustalla on Tasanteen (alkujaan Tasasen) tila, joka mainittiin vuoden 1540 maakirjassa yhtenä Messukylän pitäjän Vehmaisten jakokuntaan kuuluneen Juvelan kylän kolmesta talosta. Tasanteen viimeiset yksityiset omistajat myivät tilan Tampereen kaupungille 1970-luvun alussa ja alueen ensimmäinen asemakaava vahvistettiin vuonna 1976. [Wikipedia] [Louhivaara]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.